Porilaiset

Maria Kuusiluoma: Koti on aina Porissa ja Vantalan tilalla

Toista

Jakson kuvaus

Näyttelijä Maria Kuusiluoma varttui Porissa maatilalla, jossa oli sikala, lampaita, lehmiä, valtavasti omenapuita ja paljon töitä koko perheelle. Vantalan tila on edelleen koti, jossa on tietyllä tapaa aika pysähtynyt. Vahva esikuva Marialle on ollut äiti Ritva, joka istui pyörätuolissa lapsena sairastetun polion vuoksi. Hän työskenteli musiikinopettajana ja halusi liikunnallisen Marian myös kulttuurin pariin. Pesäpallon, jazztanssin ja judon rinnalla kulki runonlausunta sekä pianon ja kanteleen soitto. Teatterikorkeakoulun ovet avautuivat toisella yrittämällä ja Helsinki kutsui. Ensi vuonna Maria viettää 30-vuotistaiteilijajuhlaansa Helsingin Kansallisteatterissa. TV-roolit ja julkisuus tulivat Marialle tutuksi jo heti valmistumisen jälkeen 90-luvulla.Iso osa elämää tällä hetkellä on teini-ikäiset lapset ja myös eräänlaisessa oman lapsen roolissa oleva Kirjurinluodon kesäteatteri, jota Maria on pyörittänyt jo 18 vuotta. Porilaiset -podcastissa puhutaan lapsuudesta ja nuoruudesta Porissa, sukeltamisesta teatt

Porilaiset ohjelman jakso

Lisää ohjelmia